
Nukketeatteriseikkailu merten syvyyksiin
“Onko se fosforia, onko se valas, mikään tunnettu ilmiö ei selittänyt näkemäämme” - Professori Aronnax
On vuosi 1866 ja omituinen, pinnan alla kulkeva alus nielaisee kolme veden varaan joutunutta merenkävijää sisuksiinsa. Sukelluslaiva Nautiluksen kyydissä kolmikko päätyy jännittävään merenalaiseen seikkailuun pohjoiselta Tyyneltämereltä aina etelänavan jäätiköille asti. Urut soivat, ikkunoista avautuvat ihmeelliset korallimetsät kaloineen, hapen loppuessa kotiinpääsyn paine kasvaa ja pinnanalaisten hurjuuksien lisäksi kohdataan myös laivaa luotsaava, mystinen kapteeni Nemo.
Visuaalisesti kekseliäs nukketeatteriseikkailu hurmaa pienimuotoisella toteutuksellaan. Vanhanaikainen piirrosjälki yhdistyy eläväisiin nukkehahmoihin, erikoisiin visptaakeihin ja ripaukseen steam-punk -henkeä. Esitys on ohjaaja Eve Mäkitalon täräyttävä ammattiteatteridebyytti ja sen lavalta löytyvät suomalaisen nykynukketeatterin pioneerit ja superstarat Merja Pöyhönen ja Timo Väntsi.
Sukelluslaivalla maailman ympäri on tieteiskirjallisuuden edelläkävijän Jules Vernen vuonna 1869 julkaisema seikkailuromaani. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin sukelluslaiva oli silkkaa tieteisfantasiaa, mutta sen tarinat ja mielikuvituksen lento ovat pitäneet pintansa ja viihdyttäneet lukijoitaan jo useamman sukupolven ajan.
Kirjan pohjalta viritelty nukketeatteriversio on suunnattu kaikille seikkailutarinoita, merenalaisia elämyksiä ja syvyyksien otuksia rakastaville, henkisesti tai fyysisesti nuorille teatterinkatsojille.
Työryhmä:KONSEPTI JA ESIINTYJÄT Merja Pöyhönen ja Timo Väntsi
OHJAUS Eve Mäkitalo
NUKET JA PUVUSTUS Hanne Lammi
MUSIIKKI Antti Lindholm
KÄSIKIRJOITUS Merja Pöyhönen
LAVASTUS JA PIIRROSJÄLKI Timo Väntsi
ALKUPERÄISTEOS Jules Verne
"Sukelluslaivalla maapallon ympäri oli suuri seikkailu Jules Vernen kynästä ja nyt se on sitä Pöyhösen ja Väntsin käsissä Tehdas Teatterin lavalla." - Frida Maria Pessi / Turun Sanomat
"Miten Nautilus-laiva keinuu aalloilla! Miten ihmeellisen värikkäät kalaparvet liikkuvat välkehtivät jalokivien lailla. Miten jättiläiskalmarin lonkero tulee esiin notkeana ja lumoavana. " - Katsojapalaute
"Tää oli ihan parasta" - Katsojapalaute